lauantai 4. toukokuuta 2013

PetExpossa 27.-28.4 ja muita uutisia

Tämä postaus tulee nyt ainakin viikon myöhässä, muttamutta tässä se nyt tulee kuitenkin.
Meelalle laitettiin päivää ennen PetExpoa vasemman korvan tatuointi. Neiti ei sen laitosta tykännyt,ymmärtäähän sen kun kuitenkin semmoisilla piikeillä korvan joutuu "rei'ittämään" ja sitten vielä muste päälle. PetExpossa siis oltiin molempina päivinä. Meelalla oli siis tällöin ensimmäiset estekisat, eikä ollut tätä ennen treenaillut hyppimistä kovinkaan paljon. Kuitenkin Meela hyppi paremmin, mitä itse odotin siltä ja siitä voinkin olla todella iloinen, vaikka sijoitusta ei tullutkaan :) Päivittelen tänne myöhemmin Mincan ja Meelan virhemäärät esteiltä, kun en niitä nyt tarkkaan muista molemmilta päiviltä. Mincalta kuitenkin jäi yhdestä virheestä kiinni jommassa kummassa helpossa luokassa, että olisi klassauksen saanut. Joten Minca ei vieläkään saanut siis viimeistä klassausta päästäkseen helposta luokasta keskivaikeaan, mutta eiköhän se vielä joskus. Toivoa on! :) Päivät PetExpossa sujui muutenkin ihan hyvin, hauskaa oli ja nähtävää oli myös paljon. Täytyykin tässä jo miettiä, milloin olisivat kaneilla seuraavat estekisat, kunhan kisakutsuja tulisi näkyviin enemmän tästä kuusta eteenpäin. Näillä näkymin ei ole estekisoja näkyvissä, eipä sen kummemmin näyttelyitäkään.

(c) Veera

(c) Veera










Mincan isukki Aramis & Minca

Minca & Meela



Luppaholskit :D


Vaikka aiemmin olin tainnut kirjoittaa/vastata tänne, ettei holskivauvoja tänä vuonna tulisi, niin asia on nyt toisin. Sopiva uros löytyi, joten miksipä ei. Meela astutettiin Helsingissä 27.4 oikein komealla luonnonkeltaisella Ruotsin tuonti uroksella. Holskipoikasia tulossa väreissä luonnonkeltainen, musta ja keltamusta japanilainen.

Meelan haluaisin ilmoittaa poikasten jälkeen ulkomuotoon ja mikseipä pet-luokkaankin. Näillä näkymin mietin lähtöä kanien kanssa tuonne Lohjan näyttelyyn, mutta saas nähdä tuleeko sitä lähdettyä tuonne, kun kuitenkin aika kaukana Lahdesta enkä kulkuyhteyksistäkään vielä ole ottanut edes selvää tai muutenkaan kyydityksistä. Sen näkee kuitenkin sitten, kun on hieman ajankohtaisempi aihe ja tietoja koko näyttelystä tulee lisää.
Olisin varmaan Askolan näyttelyyn 19.5 lähtenyt holskien kanssa, jos olisin näyttelyn viimeisen ilmottautumispäivän huomannut hieman aikaisemmin, kuitenkin suunnitelmat ovat tuolloin 19.5 jo toisenlaiset, kun itselläni on silloin synttärit.